HAMPURILAISSÄMPYLÄT

Hampurilaissämpylä on burgerin yksi tärkeimmästä ainesosista. Tämä resepti on syntynyt tarpeeseen! Ja voisin ehkä sanoa jopa, että tämä on klassikko. Hampurilaissämpylän leivontaan käytetään maitoa, voita ja sokeria, joten voidaan puhua pullasta. Mutta kananmunaa tähän ei tule, joten briossiksi tätä ei oikeastaan voida kutsua.

Ainekset

4 dlmaitoa
1 dlvettä
1/2 pkthiivaa
1/2-3/4 dlsokeria
1 tlsuolaa
100 gvoita
n. 10 dlvehnäjauhoja

Ohje

Murenna hiiva ja lisää kädenlämpöiseen maito-vesiseokseen. Lisää sokeri ja 2 dl vehnäjauhoja. Anna hiivan tekeytyä rauhassa niin, että seos alkaa kuplimaan. Anna kuplia reilut 5 minuuttia, jonka jälkeen lisää suola, sula voi ja suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaksi ja lisää loput jauhot ja vaivaa loppuun. Anna kohota lämpöisessä kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 10-12 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Litistä hieman. Anna kohota leivinliinan alla.

Voitele maidolla (tai kananmunalla) ja ripottele päälle seesaminsiemeniä halutessasi. Paista uunin keskiosassa 190 asteessa noin 12 minuuttia niin, että sämpylät saavat hyvän värin pintaan

Vinkki!
Jos teet pienempiä sämpylöitä, paista niitä 220 asteessa n. 10 minuuttia.

Miltäs kuulostaa? Joko testasit vai ajattelitko kokeilla? Kerro ajatuksesi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa sisäpiirin uutiset!

* pakollinen kenttä